Juhana Salonen: Viiton - olen olemassa

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 173 s.

Viiton - olen olemassa on väkevä kuvaus identiteettinsä kanssa kamppailevan kuuron nuoren kasvusta kulttuuristaan ylpeäksi, viittomakieliseksi aikuiseksi. 


Kuulevien vanhempien kuuro lapsi ja ainoa kuuro myös varhaisessa elinpiirissään - siinä lähtökohdat nuoruusiässä läpikäymälleni identiteettikriisille. Kriisi olisi voinut päättyä traagisesti, mutta niin ei kohdallani onneksi käynyt. Kuitenkin vasta vuosien etsikkoajan jälkeen löysin lopulta kuuron identiteetin ja suomalaisen viittomakielen äidinkielekseni. 

Halusin kirjoittaa elämästäni kirjan jakaakseni kokemukseni kenen tahansa kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvan kanssa. Aihe on yhteiskunnassamme erittäin ajankohtainen, sillä kieli- ja kulttuurivähemmistöt ovat nousseet näkyvästi parrasvaloihin.

Usein ajatellaan, että vähemmistöillä asiat ovat huonosti, ja niissä  elävät poikkeavat valtaväestöstä muutenkin - negatiivisessa mielessä. Kirja tarjoaa oivan välineen kuurojen maailmaan eläytymiselle ja virheellisten käsitysten korjaamiselle. Samalla se antaa vahvat näytöt kuurouden ja viittomakielen hyödyistä niin kuuroille itselleen kuin koko valtaväestölle.

"Elämä samanaikaisesti sekä kuulevien että kuurojen maailmassa loi alussa pohjaa ikään kuin kahtia jakautuvalle persoonalleni. Lapsuudesta lähtien olen läpikäynyt kuurouteni kanssa erilaisia vaiheita. Olen hävennyt, inhonnut ja vihannut sitä. Tullessani murrosikään minulla ei ollut varteenotettavaa identiteettiä, jonka perustalle olisin voinut rakentaa minä- ja maailmankuvaani. Olen halunnut muuttua kuuulevaksi, jotta voisin saada kosketuksen äänimaailman ihmeisiin. Olen myös ajatellut, että yhteiskunta arvostaisi minua enemmän kuurona."
Näin avoimesti kuvailee kuurouteensa liittyviä ajatuksiaan elämäkerrallisessa kirjassaan Juhana Salonen. Hän on elämänpolullaan ammentanut voimaa niin koulunkäynnistä, opiskeluista kuin urheilustakin. Matka itsensä hyväksymiseen ja oman paikkansa löytämiseen on ollut paikoin varsin kivikkoinen mutta samalla myös värikäs.

"Pitkän prosessin päätteeksi olen onnistunut rakentamaan itselleni vahvan identiteetin. Olen viittomakielinen kuuro ja ilmaisen itseäni luontevasti omalla äidinkielelläni. En häpeä kuurouttani enkä pidä sitä enää vammana. Minulle vamma ei tarkoita yksilön ominaisuutta, vaan yhteiskunnan asettamia palvelujen käytön esteitä. Olen ylpeä kuulumisesta kuurojen kieli- ja kulttuurivähemmistöön."
Olen Salosen kanssa sikäli samaa mieltä, että yhteiskunnan monenlaiset esteet vaikuttavat oleellisesti siihen, kuinka vaikeasti vammaiseksi jonkin rajoitteen omaava yksilö itsensä kokee. Olenpa joskus leikkisästi todennut kuuluvani liikkumisvähemmistöön - vähän samaan tapaan siis kuin kuurot kieli- ja kulttuurivähemmistöön. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, ja viittomakieli viehättää minua myös. Tämän kirjan lukemisen jälkeen tuli tunne, että täytyypä tutustua viittomakieleemme joskus tarkemmin.  Olen tähän mennessä tehnyt tuttavuutta lähinnä tukiviittomien kanssa.

Juhana Salosen tarina osoittaa mielestäni oivallisesti sen, kuinka vaikeistakin asioista voi selvitä, jos saa tarvitsemaansa tukea - niin perheeltä kuin vertaisiltaan ja uskaltaa vain rohkeasti kurkotella kohti kaukaisiakin tavoitteita.  Viiton - olen olemassa on hieno kirja. Salosen lisäksi äänessä on myös hänen äitinsä. Kirjaa voi suositella erityisesti kaikille kuuroille ja heidän läheisilleen. Ja aivan erityisesti sellaisille perheille, joissa lapsi on lähipiirissään ainoa kuuro. Mutta ei se kuurojen maailmaan kurkistaminen ole pahitteeksi meille normaalikuuloisillekaan. Suosittelen.