Metropoliitta Panteleimon: Murha kirjapiirissä


Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 181 s.

Murha kirjapiirissä on Metropoliitta Panteleimonin jännitysromaani.

E

letään 1960-lukua. Elisabet Urhonen on muuttanut Koskijärven kirkonkylästä läheiseen kaupunkiin yhdessä eläkkeelle päässeen poliisimiehensä kanssa, mutta jäänyt yllättäen leskeksi. Hakiessaan paikkaansa uudessa elämäntilanteessa rouva Urhonen päättää liittyä kaupungin kirjapiiriin, jota vetää itsevaltiaan ottein lehtori Tyynelä.

Keväinen kokoontuminen peruuntuu, kun yhteislyseon kerhotilasta löytyy ruumis. Murha tuntuu mukailevan Dostojevskin Rikos ja rangaistus -kirjan tapahtumia, mikä vie Elisabet Urhosen epäilykset kirjapiirin jäseniin. Tavoilleen uskollisena Urhonen alkaa tehdä omia tutkimuksiaan rikoksen tiimoilta, mutta ajatukset ovat vaarassa sotkeutua yllättävien huomionosoitusten vuoksi. Viekö tällä kertaa sydän voiton terävästä järjestä?

Oma arvioni: Lämminhenkistä jännitystä 1960-lukulaisessa hengessä. Lukijan kiinnostus pysyi hyvin yllä, kun aluksi selviltä vaikuttaneet kuviot osoittautuivat lopulta toisenlaisiksi. Kirjassa oli mukana myös kiinnostava, tänä päivänäkin paljon puhuttu aihe. Kirjojen ystävänä kiinnostuin kirjasta kuitenkin ensisijaisesti kirjapiirin vuoksi.