Jørn Lier Horst: Ajokoirat


Kustantaja: Sitruuna
Julkaisuvuosi: 2016
Norjankielinen alkuteos: Jakthundene
Suomentaneet: Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen
Sivumäärä: 371 s.


K

okenut rikostutkija William Wisting pidätetään virasta ja hän joutuu itse tutkinnan kohteeksi epäiltynä todisteiden peukaloinnista. Wisting johti aikoinaan paljon huomiota herättäneen Cecilia Linden murhatutkimusta.

Nyt, seitsemäntoista vuotta myöhemmin, on paljastunut että todisteet joiden perusteella murhaaja tuomittiin, olivat väärennettyjä. Media haistaa tuoreen veren. William Wisting on jahdannut koko uransa ajan rikollisia, mutta tällä kertaa hän itse joutuu ajojahdin kohteeksi. Kuka väärensi todisteet? Mitä todella tapahtui? Wistingin rikostoimittajana työskentelevä tytär Line auttaa isäänsä, mutta hän saa apua myös odottamattomalta taholta. Kunnes uusi nuoren naisen katoaminen laukaisee jälleen hermoja raastavan ajojahdin…

Oma arvioni: Dekkari, jossa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Täysin ennalta-arvaamatonta ja kliseistä vapaata lukukokemusta Ajokoirat ei kuitenkaan tarjonnut, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt liikaa. Sujuva kerronta ja kiinnostavat hahmot ovat tämän jännittävän jännärin vahvuudet. Wisting on mielestäni piristävä poikkeus usein moniongelmaisten poliisien joukossa. On mukavaa, että hänellä on hyvät välit aikuiseen tyttäreensä eikä hän ratkea ongelmien edessä ryyppäämään. Vaikka Wistingin elämässäkin on omat haasteensa, vaikeuksissa ei ryvetä liikaa.

Jos et vielä ole tutustunut Jørn Lier Horstin dekkareihin, kokeile ihmeessä. Häneltä on aiemmin suomennettu teos Suljettu talveksi.