Aris Fioretos: Mary

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2016
Ruotsinkielinen alkuteos: Mary
Suomentanut: Liisa Ryömä
Sivumäärä: 337 s.


M

ary on 23-vuotias arkkitehtuurin opiskelija sotilasjuntan johtamassa Kreikassa 1970-luvulla. Eräänä marraskuisena iltana hän ja joukko nuoria kokoontuvat taas mielenosoitukseen yliopiston luo. Mary etsii väkijoukosta poikaystäväänsä Dimosta kertoakseen olevansa raskaana, mutta poliisi nappaa hänet kiinni. Alkaa kuukausien mittainen ja mielivaltainen pidätysaika ensin kaupungissa, sitten pahamaineisella vankilasaarella.

Alkaa painostus, kidutus, epätietoisuus. Kuka lopulta päättää kenenkin elämästä?

Oma arvioni: Fioretosin kerronta on vahvaa ja vaikuttavaa, kieli jopa kaunista. Mutta kirjan kuvaukset kidutuksista ja muista julmuuksista tekevät siitä välillä jopa tuskaista luettavaa. Mary näyttää hienosti sekä yksilön vahvuuden että heikkouden. En ihmettele, että tämä teos on palkittu Ruotsin radion romaanipalkinnolla tänä vuonna. Mutta seuraavaksi haluan kuitenkin lukea jotakin huomattavasti inhimillisempää.

Suosittelen tätä kirjaa sellaiselle lukijalle, joka ei ihan pienestä hätkähdä. Tämä teos ei kuitenkaan sovi rauhallista unta toivovan iltalukemiseksi. Voi olla, ettei uni tämän kaikessa järkyttävyydessään varsin puhuttelevan kirjan sulkemisen jälkeen ihan heti silmään tule.