Merja Tuominen-Gialitaki: Koko kylän pidot – elämänmenoa kreetalaisittain

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 151 s.

K
un elämä maistuu hyvältä Merja Tuominen-Gialitaki saapui nuorena tyttönä Kreetalle töihin, ja siitä alkoi yhä jatkuva rakkaussuhde karunkauniiseen saareen.

Koko kylän pidoissa Tuominen-Gialitaki kutsuu lukijan mukaan kreetalaiseen elämänmenoon siten kuin saarella vuosikymmeniä asunut sen kohtaa. Vaikka helleenien kulttuuri koettelee toisinaan hermoja, tehokkuuteen kasvanut pohjoismaalainen tulee vuosien mittaan huomaamattaan oppineeksi yhtä jos toista elämänilosta ja arjen nautinnoista. Ja tietenkin ruoasta, sillä mitäpä olisi hyvä elämä kreikkalaisen mielestä ilman sitä.

Anna Välimeren auringon lämmittää - kreikkalaisiin pitoihin ovat kaikki tervetulleita!

Oma arvioni: Kirja oli tulvillaan Välimeren aurinkoa ja kreikkalaisen keittiön makuja ja tuoksuja. Mielestäni kirjan kiinnostavinta antia olivat kuitenkin kreetalaisen elämänmenon kuvaukset.

En ole koskaan käynyt Kreetalla enkä muuallakaan Kreikassa, mutta tämän kirjan kautta pääsin kurkistamaan kreetalaisten iloisen huolettomaan elämään. Ehkä meillä suomalaisilla olisi tästä asenteesta jotakin opittavaa. Mutta toisaalta naisten asema on onneksi meillä täällä pohjoisessa huomattavasti itsenäisempi ja tasa-arvoisempi kuin etelässä. Eiköhän jokaisessa kulttuurissa ole omat hyvät ja huonot puolensa.