Pentti Virrankoski: Suomen historia – Maa ja kansa kautta aikojen

Kustantaja: SKS Kirjat
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 713 s.

P
entti Virrankosken Suomen historia kertoo maamme vaiheista yli 10 000 vuoden ajalta, esihistoriasta 2010-luvulle. Satojen tutkijoiden työhön nojautuen tekijä luo kokonaiskuvan aiheestaan seuraten eri elämänalueiden kehitystä. Teos tuo havainnollisesti esiin Suomen historian keskeiset piirteet niin politiikan, kulttuurin kuin taloudenkin alalta. Suurten linjojen ohella kirja valottaa myös arjen historiaa, elintapojen ja henkisen kulttuurin muutoksia sekä yksittäisen ihmisen kokemuksia.

Virrankoski kertoo suomalaisten tarinan mukaansatempaavasti. Teos toimii yhtä lailla yliopistollisena oppikirjana kuin joka kodin historian perus- ja hakuteoksena.

Oma arvioni: Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja se olikin yksi suosikkiaineistani koulussa, mutta näin kattavan ja sekä ajallisesti että aihepiiriltään laajan Suomen historiaa käsittelevän teoksen lukemisesta on vierähtänyt jo pitkä aika. Tuskin olisin tarttunut tähän kirjaan, jos olisin sen kirjaston hyllyltä löytänyt, mutta sähköisessä muodossa tämän painavan teoksen lukeminen onnistui varsin mukavasti käsiä säästäen.

Mainio perus- ja hakuteos kaikille historiastamme kiinnostuneille. Suosittelen lämpimästi.