Jax Miller: Vettä sakeampaa

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: Frweedom´s Child
Suomentanut: Elina Koskelin
Sivumäärä: 326 s.

Kutsukaa minua miksi haluatte: murhaajaksi, kytäntappajaksi, karkulaiseksi, juopoksi…

H
änen nimensä on Freedom. Hän on ollut kahdeksantoista vuotta todistajansuojeluohjelmassa ja seurannut huostaan otettuja lapsiaan etäältä.

Kun uskonnollisen lahkon parissa kasvanut tytär katoaa, Freedom hyppää moottoripyörän selkään ja lähtee vimmaiselle etsintämatkalle. Samalla hän pakenee kuolleen ex-miehensä sekopäistä sukua.

Oma arvioni: Jax Millerin esikoisteos on vahva ja rankka, mutta samalla myös kaunis – omalla tavallaan. Kirjan henkilöhahmot olivat kiinnostavia, juoni monipuolinen ja yllättäväkin. Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille dekkareista pitäville vahvoille naisille.