28. syyskuuta 2014

Katja Kettu: Kätilö

WSOY, 2011


Katja Ketun palkittu menestysromaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen.

K
ätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.u

Petsamo, kesäkuu 1944. Kätilöllä on punikkina lahdatun isänsä kiihkeä veri. Hän on jo lapsena rikkirevitty maho hyljäke, joka tuntee välilihojen ja karboliveden maailman. Kunnes hän törmää mieheen, saksalaisluutnanttiin kiillotetuissa SS-saappaissa. Ja mies näkee hänet, jälkeisissä pestynä, purtu napanuora hampaiden välistä roikkuen. Mies katsoo niin kuin ei kukaan ennen. Rakkaudessaan nainen on valmis seuraamaan miestä leirille, johon tämä komennetaan, kulkemaan vaikka läpi koko Jäämeren rannat.

Oma arvioni: Kätilö on kirja, jonka olin ajatellut lukea jo kauan sitten, mutta vasta nyt onnistuin saamaan sen käsiini. Kyseessä on rumankaunis rakkaustarina – kertomus, joka hätkähdyttää. Romaania on kehuttu vuolaasti, eikä syyttä, Katja Kettu kirjoittama kieli on voimakasta, rajua ja rikasta. Alistetut ja julmasti kohdellut naiset kuvataan vahvoina. Heillä on oikeus rakastaa poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta.


27. syyskuuta 2014

Blanca Juti: Aitoja. Ihania. Omanlaisia. Suomalaisia menestystarinoita.

WSOY, 2014

Kirja on monipuolinen ja inspiroiva haastattelukokoelma. Se osoittaa, että Suomesta löytyy kiinnostavia ihmisiä laidasta laitaan. Haastateltujen omalle alalleen ja asialleen omistautuneiden henkilöiden joukossa on sekä tuttuja että tuntemattomampia nimiä. Kirjassa esiintyvien persoonien kirjo on varsin laaja. On unelmoijia, ongelmanratkaisijoita, toimeenpanijoita, menestyksentekijöitä ja tarinankertojia. Heille kaikille on yhteistä intohimoinen suhde työhönsä ja elämään.
Kirja kannustaa lukijaa ajattelua avartavalla ja oivaltavalla otteellaan omien unelmien toteuttamiseen – ne kun voivat kantaa pidemmälle kuin koskaan osaisimme edes kuvitella. Menestystarinoiden kertomisen ohessa kirja tarjoaa monta toinen toistaan kiinnostavampaa lukuvinkkiä.
Kirjaa voi suositella erityisen lämpimästi kaikille niille, jotka etsivät elämälleen uutta sisältöä ja suuntaa.  


25. syyskuuta 2014

Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu

Tammi, 2012

Barbarotti-sarjan toisessa osassa vanhempi rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti jäljittää kirjeitä kirjoittavaa sarjamurhaajaa. Se, miten kirjailija Nesser vedättää lukijaa, onkin kokonaan toinen juttu…

K
uusi kolmekymppistä ruotsalaista viettää lomaansa Bretagnessa. Lomasta jää muistoksi muutamia valokuvia, akvarellimaalaus sekä anonyymi päiväkirja, jossa seurueenseikkailuja kuvataan.

Viisi vuotta myöhemmin joku alkaa murhata heitä yksi kerrallaan. Gunnar Barbarotti joutuu keskeyttämään kesälomansa, kun hänelle tulee nimetön, ensimmäisestä murhasta varoittava kirje. Median pyöritykseen ajautuva Barbarotti joutuu vakavasti miettimään uravalintansa järkevyyttä. Myös naisrintamalla on kutkuttavien ratkaisujen aika.


Oma arvioni: Nesser osaa punoa juonen niin, että lukijan mielenkiinto pysyy vaivattomasti yllä loppuratkaisuun asti. Kun päähenkilökin on hahmona kiinnostava, on kirjaan ”koukuttuminen” varsin todennäköistä. En yhtään ihmettele, että Kokonaan toinen juttu valittiin Ruotsissa vuoden 2007 parhaaksi rikosromaaniksi. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille monikerroksisen ja ovelan jännityksen ystäville. 

24. syyskuuta 2014

Leena Sharma: Ne – Kohtaamisia perus-Suomessa

Otava, 2014

Oikean leijonan olen nähnyt kaltereiden takana: se on minulle yhtä outo ja eksoottinen otus kuin Suomi-leijonan hauikseensa tatuoinut perussuomalaisten kannattaja.”

Perussuomalaisia on mediassa pelätty ja haukuttu, heille on naureskeltu. Ilmiö on pikemminkin torjuttu kuin tutkittu. Jytky on ollut liian iso ja outo sulatettavaksi.
Leena Sharma matkustaa Brysselistä Lieksaan ja kohtaa perus-Suomen asukkaita kansanedustajasta ostarilla notkujaan. Syntyy jännittäviä tilanteita, kun Sharma astuu kohuotsikoiden taakse ja katsoo rasistiksi leimattua silmiin.

Tämä kirja pakottaa lukijan tarkistamaan kantojaan.

”Älköön kukaan kuvitelko, että totuus ihmisestä mahtuu yhteen blogiin, päivitykseen tai kuvakaappaukseen.”

Oma arvioni: Tämä kirja osoittaa erinomaisesti sen, että ihmisten erilaisuus pelottaa, jolloin ns. outoja olentoja ei uskalleta aidosti kohdata. Mutta uusiin ja erilaisiin asioihin kannattaisi tutustua, sillä se hälventäisi pelkoa. Ihmisiä Ne toisetkin ovat. En ole erityisen kiinnostunut politiikasta, mutta eipä sen seuraamiselta oikein voi välttyäkään... Sinänsä kiinnostavasti ja asiantuntevasti kirjoitettu kirja oli minusta paikoin varsin pitkästyttävää luettavaa.












19. syyskuuta 2014

Michael Connelly: Täyskäännös

Gummerus, 2011

Pitkän linjan puolustusasianajaja Mickey Haller ei olisi ikinä uskonut, että jonakin päivänä hän vaihtaisi puolta ja ryhtyisi syyttäjäksi. Sitten lapsenmurhasta vankilaan 24 vuotta sitten tuomittu Jason Jessup vapautetaan uusien dna-todisteiden ansiosta. Haller on vakuuttunut Jessupin syyllisyydestä. Hän suostuu auttamaan uudessa oikeudenkäynnissä sillä ehdolla, että saa rikostutkijaksi velipuolensa, Los Angelesin poliisilaitoksen etsivä Harry Boschin, ja avustajaksi ex-vaimonsa, avustava piirisyyttäjän Maggie McPhersonin.

Pian Haller kumppaneineen huomaa joutuneensa keskelle poliittista peliä. Kuuluisa puolustusasianajaja riepottelee heitä ja manipuloi häikäilemättömästi mediaa. Bosch jäljittää kauan sitten kadonnutta silminnäkijää, jonka lausunto pani Jessupin kaltereiden taakse. Jessup on takuita vastaan vapaana ja hposeeraa päivisin julkisuudelle, mutta hänen yölliset puuhansa saavat Hallerin ja Boschin huolestumaan: murhat ovat vasta alkamassa.

Oma arvioni: Täyskäännös on huikea oikeussalijännäri, joka ei kuitenkaan suuremmin yllätä lukijaansa. Loppua kohden vauhti kyllä kiihtyy. Teos on varsin tinkimätön ja oivaltava. 

18. syyskuuta 2014

Dean Koontz: 60 tuntia


Gummerus, 2009

Sinulla on aikaa keskiviikkoon keskiyöhön. Kuusikymmentä tuntia. Me olemme helvetin tosissamme. 

Kesken leppoisan työpäivän puutarhuri Mitch Rafferty saa painajaismaisen puhelinsoiton. Soittaja on kaapannut hänen vaimonsa. Mitchillä on 60 tuntia aikaa raapia kasaan kaksi miljoonaa dollaria tai hän ei enää koskaan näe puolisoaan. Soittaja on vakuuttunut, että Mitch onnistuu tehtävässä. Jos hän vain rakastaa vaimoaan tarpeeksi. 

Oma arvioni: 60 tuntia on hiuksia nostattava jännäri siitä, mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään rakkauden vuoksi. Se paljastaa myös ihmismielen pimeän ja varsin pelottavan puolen. Koontz on kirjoittanut omien sanojensa mukaan jarruton rekka -trillerin - ja minusta vieläpä varsin koukuttavan sellaisen. Kirjaa oli todella vaikeaa laskea käsistään. Suosittelen. P.S. Kappas vain, olen näköjään blogannut ko. kirjasta jo aiemminkin eli 1. tammikuuta 2010. No, eipä haittaa. Hyvän kirjan voi mainiosti lukea useammankin kerran.

16. syyskuuta 2014

Kate Morton: Hylätty puutarha


Bazar, 2014

Kate Mortonin Hylätty puutarha on unenomainen, monikerroksinen lukuromaani, joka vie lukijansa kiehtovalle, lähes vuosisadan mittaiselle nojatuolimatkalle erään suvun historiaan ja sen synkkään salaisuuteen. Yleensä en erityisemmin pidä kirjoista, joissa liikutaan eri aikakausissa ja tarina etenee eri kertojien mukana ajasta ja paikasta toiseen.  Morton on kuitenkin onnistunut luomaan sellaisen tarinan, jossa jokaisella asialla, pienintä yksityiskohtaa myöten, on oma paikkansa. Näin ollen tapahtumien seuraaminen on mielestäni paitsi vaivatonta myös mukaansatempaavaa.
Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, joten etenkin 1900-luvun alun englantilainen kartanomiljöö kiehtoo: voin melkein nähdä itseni eksymässä tuon kätketyn puutarhan labyrinttiin. Kirjan keskeisenä sanomana on mielestäni se, että vain tuntiessaan menneisyytensä ihminen voi rakentaa tulevaisuuttaan. Eikä tuo itsensä löytäminen ole aina helppoa. Sen kokee vahvasti myös Cassandra, joka isoäidiltään saamansa yllättävän perinnön vuoksi lähtee selvittämään tämän salattua menneisyyttä.  

Kirja on perustunnelmaltaan samanaikaisesti sekä salaperäinen että varsin surumielinen. Erilaisia tekstilajeja on yhdistelty sujuvasti, ja kieli on paikoin jopa runollista. Salaisuudet paljastuvat lukijalle pala palalta – vähitellen selviää muun muassa se, kuka oli tuo mystinen Kirjailijatar, jota pieni Nell-tyttö odotti Australiaan matkaavan laivan kannella.  
Hylätty puutarha on kokonaisuudessaan lumoava lukuelämys, joka sekä koukuttaa että koskettaa. Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille ns. suurten lukuromaanien ystäville, sillä sellainen Mortonin Hylätty puutarha ehdottomasti on. Tarina ei ole kevyt – eikä sitä ole itse kirjakaan, onhan siinä yli 600 sivua. Uskon lukukokemuksen olevan erityisen vaikuttava silloin, kun lukijalla on mahdollisuus uppoutua kirjan maailmaan kaikessa rauhassa.  
En muista lukeneeni Kate Mortonin tuotantoa aiemmin, mutta tämän kirjan luettuani voin mainiosti kuvitella tutustuvani hänen muihinkin teoksiinsa.

13. syyskuuta 2014

Tuomas Kyrö: Liitto

WSOY, 2005
Nuorella miehellä on sisko, hyvä ihminen, jonka kohtalon sanelee rakkaus Adolf Hitleriin. Alkaa sota, joka ei pääty rauhaan. He käyvät sitä kaikki, elämänsä loppuun saakka. 



Liitto on tragikoominen romaani ihmisistä, joiden unelmia ja vaatimuksia elämä ei ota huomioon. Se on tarina ihmisistä, jotka vahingossa uhreina ja tietämättään sitkeinä selviävät yhdestä sodasta vain kohdatakseen seuraavan. He sopeutuvat, luopuvat ja selviytyvät, toistensa avulla ja toisistaan huolimatta. Liitto on suuri tarina pienistä ihmisistä. Se naurattaa ja itkettää, on armoton ja armelias – yhtä kohtuuton kuin elämä itse. 



Oma arvioni: Liiton keskiössä ovat ihmiset – neljä eri kertojaa ja kolme eri liittoa. En yleensä erityisemmin pidä kirjoista, joissa on useita kertojia, mutta Kyrön luomat henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja persoonallisia. Kirjan kerronta on astetta vakavampaa ja riisutumpaa kuin Kyrön teoksissa yleensä, mutta kyllä huumoria on tässäkin teoksessa. Tämä Tuomas Kyrön kolmas romaani ei mielestäni kuitenkaan aivan yllä esimerkiksi Mielensäpahoittajien tasolle. 

4. syyskuuta 2014

Karin Mäkelä: Valkea voima: Huumeäidin tarina

Atena, 2011
Riipaisevan rehellinen kertomus äidistä, joka rakastaa lapsiaan mutta ei voi lopettaa huumeidenkäyttöä

Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta vähitellen huumeriippuvuus ja rikokset tulevat takaisin kuvioihin ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Aina silloin tällöin huumeiden käyttö katkeaa hetkeksi, mutta pääosin vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Tarina on varsin rankkaa luettavaa. Siinä kuvataan kaunistelematta huumeriippuvaisen äidin nurinkurista ajatusmaailmaa ja tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta. Äiti yrittää toistuvasti uskotella itselleen, etteivät lapset kärsi äitinsä huumeongelmasta. Ja, ettei yksi käyttökerta tällä kertaa johda toiseen. Kirja saa lukijan kerran toisensa jälkeen ihmettelemään, mikä pakko saa ihmisen piikittämään itseään. Valkea voima tuntui ainakin tässä tapauksessa olevan suurempi kuin äidin rakkaus lapsiaan kohtaan. Tätä kirjaa lukiessa tunteita on mahdotonta sysätä syrjään. Myös nenäliinalle saattaa olla käyttöä… 

Barbara Nadel: Kristallihäkki

Moreeni, 2011
Aivan Topkapin palatsin naapurista, vanhaan taloon rakennetusta salaisesta huoneistosta löydetään nuoren miehen ruumis. Nuorukaisen raajojen lihakset ovat surkastuneet, ja niiden ihossa näkyy jälkiä lukemattomista pistoksista. Asunnon ikkunat on naulattu umpeen, eikä kukaan tiedä uhrin koskaan liikkuneen sen ulkopuolella. Ainoa henkilö, jonka on nähty käyvän talossa, on tunnistamaton armenialaismies. Miehen ja pojan välinen yhteys on epäselvä: onko poikaa pidetty vankina tai käytetty hyväksi ja kuka hänet on surmannut? Kuka on hankkinut pojalle synteettistä huumausainetta, jota saa vain lääkärin määräyksestä? Entä mikä viesti kätkeytyy pieniin kristalliveistoksiin, joita joku lähettää komisario Çetin Ikmenille?


Oma arvioni: Barbara Nadel maalaa jälleen moni-ilmeisen kuvan Istanbulista, jossa eri kansat, kulttuurit ja uskonnot kohtaavat. Mutkikkaat juonikuviot koukuttavat tehokkaasti. Kristallihäkki on järjestyksessä toinen komisario İkmenin tutkimuksista kertova romaani. Sitä voi suositella lämpimästi tiivistunnelmaisen jännityksen ystäville ja eri kulttuureista kiinnostuneille. 


3. syyskuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Otava, 2014
Maahanmuuttajataustainen Anna Fekete kohtaa poliisintyössään identiteettinsä kipupisteet. Ketkä kaikki ovat suojattomia, ja millä tavoilla?

Vanha mies jää auton alle ja kuolee. Tapausta tutkivasta Anna Feketestä tuntuu, että kaikki ei täsmää. Autoa ajanut unkarilainen au pair-tyttö kertoo, että vanhus makasi tiellä jo yliajon sattuessa, eikä onnettomuus paikalta löydy uhrin jalanjälkiä.



Samaan aikaan Annan työpari Esko selvittää Suomeen rantautuneen maahanmuuttajajengin toimia. Mikä on käännytyspäätöksen saaneen nuoren miehen osuus kuolemantapaukseen, joka ilmenee huumeluolan ratsiassa? Yhä vaarallisemmiksi käyvien poliisitutkimusten keskellä Anna tuntee raastavaa koti-ikävää.


Oma arvioni: Suojattomat on tarina turvattomista, itseään ja omaa paikkaansa etsivistä ihmisistä. Sujuva kerronta ja jännittävät juonenkäänteet tempaavat lukijansa matkalle, jossa epävarmuus ja pelko ovat vahvasti läsnä. Pidän Hiekkapellon luomista henkilöhahmoista, jotka epätäydellisinä ovat helposti samaistuttavissa olevia ja uskottavia. Kolibri oli sarjan lupaava avaus eikä tämäkään osa tuottanut pettymystä – ainakaan minulle. 
Suosittelen. 

1. syyskuuta 2014

Sami Majala: Riivaaja

Gummerus, 2014

Kunpa joku olisi opettanut. Että proosan perusyksikkö on kappale. Että totuus on sen sisässä. Että jos toden sanoo siinä, sanoo seuraavassa totuuden toisen, ei muuta jatkumoa tarvitse. Että kunhan vain rytmi. Niin kuin lause on runossa. Niin kuin lumisadetta katsoo ja kuinka hiutaleet eri tahdissa ja hieman eri suuntiin mutta kuitenkin kaikki samaa. Niin kuin viulut ovat hiljaa kun patarumpu soittaa ja toisin päin. Että kuule maan laulu. Että lue poika Cormac McCarthya. Että poista yhtälöstäsi lukija, tuo pällistelevä pallinaama, ja lauseesi soi kauniimmin, täydemmin, todemmin. Että jos ymmärtää miksi Charles Bukowskin Post Office on paskaa ja Factotum jo kokonaan muuta, on ymmärtänyt jotain olennaista. Että useimmin totuus luovii näkyviin niemennokan takaa lievässä sivuttaisessa vastatuulessa kuten Andrew Hillin piano. Että kirjoita kuten Robert Mitchum näytteli, kahdella tyylillä: ilman hevosta ja hevosen kanssa, seiso vain, roikota suuria ja karvaisia pallejasi; ole rehellinen ja itsestään selvä.


Oma arvioni: Kirja, jonka takakannen teksti herätti kiinnostukseni, vaikka en oikein tiennytkään mitä odottaa. Itse asiassa Riivaaja on romaani kirjoittamisesta tapana elää, kertomus suurten surujen taakse jättämisestä ja kipinän etsimisestä. Kirjassa liikutaan monissa maailmankolkissa – tapellaan ja rakastetaan. Riivaaja on Majalan omintakeinen ja ärhäkkä esikoisromaani.