Tuula T. Matintupa: Laululintu



Alina Mänty toisen surmapalapelin äärellä

M
aatalon isäntä Touko Juurakko joutuu pässin puskemaksi, näkee enkelin ja tulee uskoon. Järvikylän seurakunta saa kilpailijan uudesta rakkauden uskonlahkosta.

Kukkamaria Aholasta tulee kuuluisa, kun hän puhkeaa laulamaan kielillä Juurakon seuroissa. Mutta sitten Laululintunen löydetään seurantalolta kuolleena, ja koko maan huomio kohdistuu pieneen pohjalaispitäjään.

Epäilyksen varjo lankeaa monen ylle, mutta siitä huolimatta ylikonstaapeli Alina Mänty ei tunnu pääsevän tutkimuksissaan alkua pidemmälle. Kunnes kuolinsyytutkinnassa paljastuu jotakin yllättävää.




















Oma arvioni: Arvoituksellinen dekkari, jossa kaikki ei lopulta olekaan sitä, miltä vahvasti näyttää. Tarina pitää lukijaa vahvasti otteessaan. Mielenkiintoiset henkilöhahmot lisäävät osaltaan juonen koukuttavuutta.